Katso video

Corpus Christi College,
Perth, Australia

Valmiuksia tulevaisuuteen luovuuden voimin.

1:1 iPad
oppilaille
2:1 iPad ja Mac opettajille ja johtajille

Corpus Christi Collegessa Länsi-Australian Perthissä henkilökohtaisten iPadien ohjelma on ollut onnistuneesti käytössä jo vuodesta 2012. Vuonna 2018 oppilaitoksen johto huomasi, että opiskelijat tarvitsivat enemmän aikaa aiheiden syvällisempään tutkimiseen: ideoilla leikittelyyn, hankalien ongelmien ratkaisemiseen, eri kokeiluihin ja uskaltamiseen. Tästä seurasi uusi rohkea visio: integroida luovuus opiskeluun yhtenä opetusohjelman kulmakivenä sekä kannustaa oppimiseen muulloinkin kuin testeihin ja kokeisiin valmistauduttaessa.

Opiskelijoilla on käytössään kaikki intuitiiviset luovuuden ja itseilmaisun keinot iPadin ansiosta, joten he toimivat aktiivisemmin. Lisäksi he lujittavat itseluottamustaan ja taitoja kohdata ennakoimattomia haasteita vieraissa olosuhteissa, joissa vastauksia ei ole saatavilla helposti. Kun myös opettajilla on uusia taitoja, he jaksavat uudistaa oppimista ja arviointia. Näin varmistetaan, että opetus on luovempaa ja että opiskelijat ovat valmiimpia tosielämään.

”Uskon, että iPad ja Luovuus kuuluu kaikille ‑ohjelma auttavat opiskelijoita valmistautumaan tulevaisuuteen ja että entistä suurempi luovien ihmisten osuus yhteiskunnassa auttaa muuttamaan maailmaa paremmaksi. Luovuus on ihmisyyden ytimessä.”
Jamie Clark Director of Digital Integration, Corpus Christi College

KAIKKI TARINAT

Oppilaille työkalut menestykseen kaikilla tasoilla.

Selaa kaikkia menestystarinoita

Apple perus- ja toisen asteen koulutuksessa

Applen tuotteilla ja resursseilla oppiminen on henkilö­kohtaista, luovaa ja innostavaa.

Lisätietoja